KKV:n tutkimus paljastaa, että jopa 90 prosenttia nuorista on kohdannut epäselvyyksiä puhelinmyynnin yhteydessä.
Verkkoyhtiö Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhdysvaltalainen Justin Hotard . Hän siirtyy Nokiaan ...
O sake- ja rahastovälittäjä Nordnetin mobiilisovellus ja verkkosivut jouduttiin tiistaina ajamaan alas vakavien ongelmien ...
K atumuotiin erikoistunut vaatebrändi Makia Clothing avaa liikkeen ystävänpäivänä Turun Hansakortteliin. Flagship Store Turku ...
Kestävyysjuoksija Mustafe Muuselle vuosi 2024 oli menestyksen ja suursuosion vuosi. Huippujuoksija voitti viime toukokuussa ...
Toistasataa vuotta sitten kaikilla suomalaisilla oli kylmä, ja pyykinpesu oli talvisin suorastaan ihmisrääkkäystä. Lue, miten ...
Viime viikolla puolen vuoden pelitaukonsa päättänyt Emil Ruusuvuori otti tiistaina ensimmäisen voittonsa heinäkuun lopun ...
Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan hyvinvointialueiden oman sote-palvelutuotannon tarkkojen yksikkökustannusten ...
Suojelupäätöksellä varmistetaan arvokkaiden rakennusten ja niiden kulttuuriperinnön säilyminen osana kaupunkimaisemaa.
Mielipidekirjoittaja pelkää, että tällä eri koulutusasteiden menolla emme tule menestymään tulevaisuudessa kansainvälisissä vertailuissa millään mittareilla.
Tiedostamme, että kehitystyötä on vielä tehtävä, mutta sitoudumme määrätietoisesti parantamaan ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta ja laatua, toteavat Varhan edustajat mielipidekirjoituksessaan.
Poliittiset päättäjät pyrkivät lisäämään Suomen hyvinvointia edistämällä suuria teollisia investointeja ja kulutusta. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää energiakapasiteetin kymmenkertaistamista muu ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results