Belgiassa nuoret osaavat paremmin englantia kuin maan virallisia kieliä. Suomessa on nähtävissä samaa kehitystä Espoossa, ...
Marraskuinen murhenäytelmä presidentti Alexander Stubbin virka-asunnolla vaikutti suomalaisiin syvästi. Kokenut poliisi ampui ...
Münchenin turvallisuuskonferensissa puhuneen Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyin mukaan Eurooppa tarvitsee omat ...
Kansanedustaja Ville Merinen vierailee Levyraadissa lauantaina. Studiossa hän tykästyy yllättävään kappaleeseen.
Niin ikään keväällä 2023 hän joutui perumaan esiintymisensä kuumeilun vuoksi. Tuolloin 86-vuotiaan paavin terveydentilasta ...
Suomalaispoliitikot suhtautuvat varauksella ajatukseen suhteiden palauttamisesta Venäjään, vaikka Ukrainaan saataisiin rauha.
Seitsemänkuisen tyttövauvan jalkaterät hapuilevat lattiasta tukea. Kuuluu ähinää, kun hän ponnistaa itsensä mieleisen lelun ...
Oulun Kärpät on hankkinut uuden maalivahdin. IS:n tietojen mukaan Italian maajoukkuevahti Damian Clara siirtyy välittömästi ...
Mullan lisäksi kaupasta on hyvä noukkia mukaan myös ruukkusoraa, jota asetellaan ruukun pohjalle antamaan ilmaa.
Tiktak-yhtyeestä tutuksi tullut Petra Gargano kertoo erilaisesta ystävänpäivästään somessa. Tuoreessa Instagram-julkaisussa ...
Asiakas osti vuoden 2020 Honda Accordin. Siitä alkoi tapahtumaketju, joka vei lopulta floridalaisen autokauppiaan kahdeksaksi ...
Israel uhkasi lopettaa äärijärjestö Hamasin kanssa sovitun aselevon Gazan kaistalla, ellei Hamas luovuta sille lauantaina ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results