Laitaoikeistolaisen Kansallinen rintama -puolueen perustajan Jean-Marie Le Penin haudalle on tehty ilkivaltaa Ranskassa, hänen omaisensa kertoivat ...
Syyttäjä vaatii elinkautista vankeusrangaistusta 35-vuotiaalle miehelle, jonka syytetään murhanneen puolisonsa Seinäjoella ...
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina kaksi miestä ehdolliseen vankeuteen Vantaan Golfpuiston rakentamisessa vuosina 2015–2018 ...
Geo Stenius jatkoi 29.1.2025 Uusimaassa useiden kolumniensa sarjaa, joissa hän on käsitellyt Lähi-idän sotaa. Niissä hän ...
Yhdysvaltain kansallisen liikenneturvallisuuslautakunnan NTSB:n jäsen sanoo uutiskanava CNN:lle, että on liian aikaista ...
Saksassa maan parlamentti on aloittanut keskustelun konservatiiviopposition lakiesityksestä, jolla tiukennettaisiin huomattavasti maahanpääsyä.
Lakon piirissä on suuri osa kaupan logistiikasta sekä päivittäistavarakaupan myymälät. Logistiikkaan kohdistuva lakko alkaisi maanantaina 17. helmikuuta ja myymälöitä koskeva lakko keskiviikkona 19.
Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut lakkovaroituksen kaupan alalle. Lakkojen piirissä on yli 70 000 työntekijää. Lakon ...
Kaarinaan keväällä avautuva saunaravintola Kaarna etsi työntekijöitä seksististä tekstiä sisältävällä työpaikkailmoitukella, ...
Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisen aselepo- ja panttivankisopimuksen mukainen vankienvaihto jatkuu lauantaina.