Sirén ottaa suomalaisyritysten kannalta positiivisena mahdollisuutena esiin sääntelyn keventämisen. – Voi olla, että esimerkiksi suomalainen kaivosteollisuus ja -teknologia voisivat hyötyä ...
Video on kuvattu ennen Krista Kiuruun kohdistunutta järkyttävää ja täysin tuomittavaa pahoinpitelyä. Ben toivoo Kiurulle voimia ja tekijän saamista vastuuseen teostaan.
Riippumattomien tutkijoiden satelliittikuviin perustuvan tutkimuksen perusteella Venäjän vanhan kaluston varastoissa on jäljellä enää heikossa teknisessä kunnossa olevaa kalustoa, joka on tuskin enää ...
Lakot koskevat kaikkia kaupan alan työntekijöitä ja esihenkilöitä, jotka työskentelevät lakon piirissä olevissa yrityksissä. Kaupan logistiikan puolella lakon on tarkoitus alkaa 17. helmikuuta ja ...
Suomi toimittaa lisää puolustustarvikkeita Ukrainaan, puolustusministeriö tiedottaa. Lähetyksen sisältämien suorituskykyjen korvaamisen arvioidaan maksavan Suomelle noin 198 miljoonaa euroa. Suomen ...
Me olemme eläneet viimeiset neljä vuotta täydessä hulluudessa, tutkija ja konservatiivikommentaattori Mike Gonzalez täräyttää heti kättelyssä. Sitten hän alkaa listata demokraattipresidentti Joe ...
Tanska aikoo laskea perheyritysten osalta perintö- ja lahjaveroa, kertoo Regfollower -sivusto. Uudistuksen tavoitteena on helpottaa perheyritysten omistajan- ja sukupolvenvaihdoksia ja vähentää ...
Traficomin mukaan nyt havaituissa tapauksissa haittaohjelma on suunnattu erityisesti Android-laitteille ja sitä levittävät sivustot on naamioitu esimerkiksi Google Play-sovelluskauppaa muistuttaviksi.
Suomeen perustetaan uusi trotyylitehdas. Tällä hetkellä ainoa EU-alueella toimiva trotyyli- eli TNT-tehdas on Puolassa. Sen ...
BenTV: Miten eduskunnan 5/6-enemmistö on kansanvallan vastainen? Ben Zyskowicz ampuu alas perättömiä väitteitä rajaturvallisuuslaista.
Ryhmä kykenee myös tarvittaviin henkeä pelastaviin, välittömiin hätätoimenpiteisiin uhka-alueella. Toiminto on Helsingin alueella välittömässä lähtövalmiudessa ympäri vuorokauden. Ryhmä toimii ...
Suomen Pankin pitkän aikavälin ennusteessa väestön ikääntyminen ja hidas tuottavuuskasvu heikentävät talouskasvua ja julkisen talouden kestävyyttä. Perusskenaariossa BKT kasvaa nopeimmillaan ...